Tätä en pysty väistämään. Syvälle epätoivon hetkiin sukeltaessani kannan sen mukanani ja löydän yhä uudestaan. Lapsen unisesta nyrkistä, sisaren naurusta, ikävästä, suudelmasta, kohtaamisesta, elokuun illasta. Kauppalistaan piirretty hymiö, tikun raapaisu kun kynttilä syttyy, pyyhitty kyynel, puhelimeen kuiskattu ”tule”, luotettu salaisuus, kun jää ei murrukaan ja auto väistää. Kun kadonnut löytyy ja huomaat etsijän olleen hukassa enemmän.
Sisäänpäin itketty juoksee puroina pitkin selkäpiitä. Siihenkin olen niin rakastunut etten osaa irrottaa. Ei rakkaus ole onni ja autuus. Vaan kipu ja kadotus. Pelko, jota ei voiteta vaan jota päin syöksyn kauhusta jäykkänä ajattelematta. Ajattelemattomasti. Rakkaus on avattu nyrkki, lapsen unissaan kiinni tarraama.
Kaiken voi saada. Kaiken saa.
Eikä puhdas onni ole kaikki.
***
Ei minun tarvitse sinua muistaa.
Kävelet salaisimmissa huoneissani
kuin olisit siellä aina asunut.
Haluaisin kyllä pyytää että jäisit,
mutta sanon vain:
olet tervetullut.
Sanon:
En piilota avaimia,
olet murtanut lukot
joihin ne sopisivat.
Mene ja tule niin kuin haluat.
Jos jään sinusta autioksi
sammutat valon mennessäsi
pyytämättäkin.
Ei minun tarvitse
sinua muistaa.
Huoneissani
ovat vielä jälkesi.
Ja niin,
ehdoitta;
minä sinua
muistamattani hengitän.
***
Tänä viikonloppuna on kummipoikani isän, ystäväni aviomiehen hautajaiset.
Lasken elävän itsekkyydellä rakkaani yhteen ja kuuntelen miten maailma hengittää vielä. Ei uskoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti