Elämänusko

Ihme on tapahtunut. Esikoisen luokka saa avustajan. Siis takaisin sen resurssin, joka kesällä oli poisotettu.

Koska olen kyyninen ihminen, ajattelin ensimmäisenä, että mistä koulusta/luokasta tämä nyt on pois. Ei olisi kokemukseni mukaan ensimmäinen kerta kun rehtorit neuvottelevat keskenään miten paikataan kaupungin riistopäätös. (Kyllä, me vanhemmat tunnemme toisia vanhempia toisista kouluista.... me puhumme asioista, meillä on päättelykykyä. Käymästämme 1900-luvun peruskoulusta on niin paljon aikaa, että osa meistä on jopa toipunut ajatteleviksi yksilöiksi.)

Sain nenilleni, kun selvisi että asia junailtiin työllistämällä työtön ihminen, joka haaveilee alalle kouluttautumisesta. Epäilen silti, että idea ei ole sivistystoimen johtajan. Kyllä minä nyt saan olla hetken tässä asenteellinen. Teillä siellä koulutoimessa on kuulkaa täältä katsottuna asiat juurikin niin että R.I.P. teidän jyrsijälle... "pyörä kyllä pyörii, mutta hamsteri on kuallu". Korjaan asenteeni seuraavaan koitokseen mennessä. Lupaan uskoa lähtökohtaisesti myös teihin, kuten elämään yleensäkin. Vähän niin kuin uskon lähtökohtaisesti lapseenikin joka aamu kouluun kävellessä.

Koulumatkallamme ajattelen, vaikka en ääneen uskalla sanoa: Tänään ei tapahdu mitään pahaa.

Hän työntää otsan kiinni otsaan: "äitiolekiva".

Sama toive molemmilla. Onnen odotus.
Elämänusko.

Hyvin menee teilläkin. Ylös vaan ja uutta yritystä, siitä se lähtee!