Silloin ennen ja nyt

Muistoja on sirpaloitunut pieniin sähköisiin merkintöihin, joiden aihealue vaihtelee mutta teema pysyy....


13.5.2010
Älä anna lapsille illalla sokeria. Älä anna lapsille illalla sokeria. Älä anna lapsille illalla sokeria. Älä anna lapsille illalla sokeria. Älä enää IKINÄ anna lapsille illalla sokeria!

5.7.2010
Äidin ikkunasta lentävät tavarat vs. Äiti = 3 - 1 (kesälomapäivä nro 3, erä 2, voittajajoukkuetta ei jäähyt paljon paina ja huomenna uusiks).

22.7.2010
Läkähdyn, koska ikkunoista poistetut kahvat eivät paranna ilmanvaihtoa. Hyviä neuvoja vastaanotetaan näin aluksi aiheisiin: ulos lentävät tavarat sekä muutamaan tuntiin pudonneet yöunet.

6.8.2010
Lääkäri oli niiiin reipas: "Ei me pelästytä nestettä vatsaontelossa kun tulehdusarvot on normaalit!" Ketkä "me"? Siis monistutteko te ihmiset jotenkin siellä lääkiksessä? Vai tuleeko teistä kaikista Aurinkokuninkaita?

12.8.2010
Sain opelta soiton, että ekaluokkalainen karkasi koulusta. Johan tuota kerkesi 1 1/2 päivää kiltisti opinahjoa käydäkin.Onneksi löytyi, onneksi osasivat toimia tilanteessa oikein ja onneksi äidillä ei enää ole hermoja mitä menettää.

23.9.2010
Vanhempia illassa...Me kateltiin söpöjä piirustuksia ja kuultiin mitä ne siellä päivät pitkät touhuaa. Haasteellista on kuulema ruokailussa yltää näkemään mitä on tarjolla, koska linjasto sijaitsee noin lapsosen nenän korkeudella. Mutta muuten skulaa lujaa.

3.10.2010
Poika pääsi vihreän yliviivaustussin ja nopean toiminnan ansiosta kylpyyn, joka alkuunsa tuli pontevasti pyynnöistä huolimatta evätyksi. Toisaalta, koulussahan Olis Voinu Olla se teletappi-teemapäivä...

18.10.2010
6v:n elämänohje: nyt kyllä äiti otat hyvin henkeä ja rauhaannut!

29.10.2010
Kuopus: "Äiti anna heti suklaata!"
Äiti:"Mikä oli taikasana?"
K:"No se SUKLAA!!!"
Ä:"Ei kun saisinko."
K:"Saisin!"

31.10.2010
Kikkakakkonen by Esikoinen: jos kannettavan langaton hiiri on kadoksissa, sellaisen saa kätevästi saksimalla pöytäkoneen kyseessä olevasta liitännästä johdon poikki...

10.11.2010
”Korvatuhellus” kiusaa lapsosta, mutta kohta kello on aamuviisi ja saan liueta junaan.Miten tuolle saa korvatippoja ja lääkettä menemään, kun pelkkään tutkimiseen tarvittiin neljä aikuista ihmistä?

8.12.2010
Sain neljän aikaan yöllä lopulta leikattua kynnet nukkuvalta lapselta... pimeässä... ilman verta ja traumatisoitumisia. Hyvä minä! Loppuvuoden The Äiti ja kaikkien si-peikkojen peloton (=uneton) vastustaja!

12.12.2010
Jaahas... se on sitten pikkupikkuparistot siirtyny Esikoisen ruokavalioon. Röntgenissä ruokatorvi todettiin ohitetuksi joten viikko seuraillaan ja sitten pikkupikkuoperaatioon. Voi morjens.

18.12.2010
Näin vahingossa kuusivuotiaani "ensisuudelman". Pojan kommentti tyttöparalle oli: "Tuliko suhunkin rakkautta?"


Arki on iloakin, sellaistakin arkea jota se nyt lapsiperheissä tuppaa olemaan. Meillä käy niin että lapsi kasvaa ja edelleen, neljä vuotta myöhemmin, minä huolehdin siinä arjessa nappiparistoista, karkailusta, lentävistä esineistä, tusseilla piirtämisestä ja kynsien leikkuun haasteista.

Yleensä selviän.
Tulen toimeen. Kuntoutan. Haen apua. Täytän papereita. Nöyrryn. Kuuntelen asiantuntijoita. Avaan kotini ovet itse paikalle kerjäämilleni uppo-oudoille vain koska heidän tehtävänsä on arvioida ja auttaa. Aina ensin arvioida ja sitten ehkä auttaa. Myönnän kaikki virheet. Tunnustan jokaisen lapseni mahdollisuuksia vastaan tekemäni synnin. Minä teen kaikkeni, jotta hän selviäisi yhteiskunnassa. Jotta Te Muut, Te Toiset, ette liiskaisi häntä koneistoon, lääkitsisi sänkyyn, mapittaisi laitoksen arkistokaappiin. Teen itsestäni lapseni kulttuurisen käyttöliittymän maailmassa, jota en itsekään täysin käsitä. Mutta. Minä. En. Suostu. Valehtelemaan. En sano että teen tämän hänen vuokseen. Että toivon hänen paranevan. Koska en minä tiedä. En tiedä mikä osa hänessä on sitä mikä pitää samaistaa ja tehdä ymmärrettäväksi. Minä näen hänessä ihmisen. Vain kokonaisen ihmisen.

Se, ettei hän sopeudu toimimaan odotusten mukaisesti, ei tarkoita että kulttuurinen heijastus, minun ja lääkärin ja opettajan ja avustajan kuva hänestä, olisi kaikki mitä on. Diagnoosi, diagnosointi, on myös sitä miten katsoja haluaa itsensä nähdä. Pelastajalle uhri, lääkärille potilas, auttajalle autettava, ymmärtäjälle hämmentynyt kysyjä. Hänestä puhutaan niin monilla kummallisilla oiretermeillä niin kovin vähän. Kysymme ”Kuka sinä olet?” ja joka kerta se tarkoittaa ”Kuka minä olen?”

En voi, me emme voi, kuulla hänen vastaustaan. Me eksymme heijastustemme kaikumaailmaan. Eksymme, vaikka joka hetki, joka tavalla hän suorastaan huutaa: ”Kertoisinhan minä oikeat vastaukset. Mutta kun kysyvät ihan vääriä kysymyksiä!”