Kahden pojan äiti kirjoittaa elämisen ihmeestä ja esikoisensa autismin siihen tuomista lisämausteista.
27.6.2014
Ei kuulu meille
Autismi ja murrosikä. Haastava yhtälö. Eikä vain perheelle. Olen tottunut hakemaan apua ja tiedän että sitä kuuluu antaa ensin yleisistä palveluista ja vasta sitten, mikäli tarvetta on, erityispalveluista. Soitin perheneuvolaan. Sain puhua automaatin sijaan ihmiselle, mikä on aina positiivinen yllätys. Tilannetta pidettiin akuuttina ja pääsimme jonon kärkeen. Harmi että siellä kärjessäkin on jonotusaika kolme kuukautta.
Lainasin rahat ja tapasimme yksityisen neurologin, joka antoi kiireellisen lähetteen Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatriselle. Viikon kuluttua minulle soitti lähetteen saanut lääkäri. Koska lapsen papereissa lukee kaksoisdiagnoosi "lapsuusiän autismi ja kehitysvamma" halusi hän konsultoida äitiä. Ongelman aiheutti dg:n loppuosa. Kehitysvammaosaamista ei lastenpsykiatriselta löydy. Murrosiän haasteista tiedetään, autismin kirjostakin - ollaanhan sitä isossa sairaalassa, Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa - mutta kun on tämä kehitysvamma.
"Näitä" hoidetaan kuulema siellä missä on kehitysvammaosaamista, kehitysvammapoliklinikalla ja Ylisen kuntoutuslaitoksessa. Selitin, että perheemme tarvitsee autismiin, käyttäytymiseen ja murrosiän haasteisiin liittyvää asiantuntemusta. Että pojan hoitava lääkäri on vaihtunut vuoden välein koko koulu-uran ajan. Että tällä hetkellä hän ei saa mitään terapiaa. Että taustalla vaikuttavat vanhempien ero, koirapelko ja uudelleen alkanut yökastelu. Että minulle riittäisi jos lähetteen saanut edes näkisi lapsen ennen kuin ohjaa meidät eteenpäin. Lääkäri kuunteli, sanoi konsultoivansa tiimiään ja palaavansa asiaan. Viikkoon ei kuulunut mitään.
Eilen soitin osastolle kun en vastaavaa lääkäriä ja hoitajaa tavoittanut (puhelinvastaajan mukaan lomilla, ei puhelunkääntöä tai tiedotetta kuka vastaa kun vastaava ei vastaa). Kerroin että viime viikolla keskustelin lähetteen saaneen vastaavan lääkärin kanssa puhelimessa ja hän lupasi ottaa yhteyttä kuultuaan minua ja konsultoituaan tiimiään. Osastolla ei tiedetty mitään, mutta luvattiin ottaa selvää ja soittaa takaisin. Ei soitettu.
Tuli kirje kotiin.
Lainaan suoraan: "...Lastenpsykiatrian yksikkö ei voi tarjota apua / hoitoa [...] vaan suosittelevat perhettä kääntymään kehitysvamma poliklinikan puoleen. He ehdottavat osastohoitoa mahdollisesti Ylisen kuntoutuskeskuksessa. [...] lähetän Tays:sta tulleen + liitteet keva-poliklinikalle ja tämän tekstin myös kirjeenä kotiin." Allekirjoitus on Tampereen kaupungin Lasten ja nuorten poliklinikan lastentautien erikoislääkärin (vastaava lääkäri). Olen sivistynyt enkä mainitse nimeä koska viranhaltijat perinteisesti työntävät päänsä syvälle vaitiolovelvollisuutensa perseeseen ja puolustautuvat sillä että eivät voi tähän vedoten puolustautua. MUTTA
A) minä olen suullisesti puhelimessa lääkäriä kieltänyt laittamasta lähetettä eteenpäin kevapolille ja tyrmännyt idean Ylisestä.
B) avuntarpeen syillä ei ole MITÄÄN TEKEMISTÄ kehitysvammadiagnoosin kanssa (joka koko tapauksessa on muutenkin täysin toissijainen asia tuen tarpeiden kannalta). Psykiatrisella on erikseen myös neurologinen yksikkö, jonka pitäisi nähdäkseni osata auttaa autismin pulmissa.
Selvisihän se tietty näinkin. Näppärää pompottaa asia eteenpäin ja luikkia tavoittamattomiin. Hyvää lomaa vaan teille... minä käytän tänä vuonna omani kotona selviämiseen ja jatkon suunnitteluun. Omaishoitajalla ja äidillä ei ole mahdollisuutta eikä halua sanoa että ei tää mulle kuulu. Nahkurin orsilla tavataan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
VastaaPoista* Hyvin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
pankkitili
* Alhainen korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoitukseen tarvitaan? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Voit odottaa alustavan vastauksen alle 24 tuntia
rahoitusta 72-96 tunnin kuluttua saatuaan tarvitsemansa tiedot
sinulta.
Ota yhteyttä tähän valtuutettuun ja oikeutettuun yritykseen
antaa taloudellista apua kaikille
Lisätietoja ja lainahakemuslomake
email: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSJÄRJESTELMÄTYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Palautus alkaa kahdeksan kuukautta rahan saamisen jälkeen
pankkitili
* Alhainen 2% korko
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksut
*. Kuinka kauan se kestää rahoittamiseen? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHOITUSYRITYKSEN RAHOITUSYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Palautus alkaa kahdeksan kuukautta rahan saamisen jälkeen
pankkitili
* Alhainen 2% korko
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Webisite: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
Pankkitili
* Matala korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
*. Kuinka kauan rahoittaminen kestää? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Ystävällisin terveisin
Sir Joel Williams
RAHAVIRTA LAINANYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: +601111850392
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Verkkosivusto: cashfirmarena.wordpress.com
Tarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
VastaaPoista* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Takaisinmaksu alkaa kahdeksan kuukauden kuluttua rahan saamisesta
pankkitili
* Matala 2%: n korko
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
TEL: +60183723787

Puh: + 19173830453

*. Kuinka kauan rahoittaminen vie? Lainahakemuksen jättämisen jälkeen
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Parhain terveisin
Sir Joel Williams
RAHAVIRTA LAINANYHTIÖ
toimitusjohtaja
Puh: + 19173830453
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com
Verkkosivusto: cashfirmarena.wordpress.com
VastaaPoistaTarvitsetko kiireellistä rahoitusluottoa?
* Erittäin nopea ja välitön siirto pankkitilillesi
* Matala korko 2%
* Pitkäaikainen takaisinmaksu (1-30 vuotta) Pituus
* Joustavat lainaehdot ja kuukausimaksu
Sähköposti: cashfirmarena@gmail.com