Sain puhelun toimintaterapeutilta. Hän ei uskonut että terapiasta olisi pojalleni kovinkaan suurta tai ratkaisevaa hyötyä ja ehdotti, että "älä nyt pelästy, mutta jaksoa siellä Uudessa Pitkäniemessä."
Aamulehdessä oli aiemmin tällä viikolla aukeaman mainos tästä Yliseltä Pitkäniemeen siirretystä Kuntoutuslaitoksesta. Hulppeat tilat ja kauniit näkymät. Juttumainoksessa keskityttiin niin kovasti huokailemaan laitoksen ihanuutta, että oli unohdettu kysyä kaikki se, mikä minua olisi lukijana kiinnostanut.
- jos ihminen tulee jaksolle, voidaanko tuon jakson aikana lääkärin niin määrätessä kokeilla lääkkeitä, vaikka ei lähtökohtaisesti haluaisi ja jos, niin onko noita lääkkeitä testattu neurobiologisesti epätyypillisillä ihmisryhmillä ja kuinka suurilla ryhmillä ja miten kauan?
- onko henkilökunnan ammattitaitoon, määrään ja rekrytointiin sekä perehdyttämiseen erityisesti panostettu ja jos niin miten? Millaisin toimin on estetty vanhan laitoskulttuurin siirtyminen näihin uusiin, monikymmenpaikkaisiin, tiloihin?
- jos kuntoutusjakso tai perättäiset jaksot kestävät vuosia ja vuosikymmeniä, kuten tähän asti monen kohdalla on käynyt, mihin ja kuinka tehokkaasti laitos kuntouttaa?
- mitä on se pshp:n alias Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alias Taysin Pitkäniemessä antama "pitkäaikainen kuntoutus ja hoiva" jos se ei ole sairaanhoitoa, pelkkää kuntoutusta eikä varsinkaan asumista tai tilapäishoitoa? Laitoksessahan ei kukaan kohta asu - miten tämä 80 paikkainen tila pitkäaikaisesti palvelee heitä, jotka eivät siis asu eli vietä valtaosaa ajastaan näissä kuntoutusLaitoksen tiloissa?
- mihin Pitkäniemestä mennään? Siis sen jakson jälkeen? Mihin mennään Asumaan? Toimimaan? Harrastamaan? Kouluun?
- pääseekö siellä jaksolla ulos, lukitaanko ovia, voiko sytyttää ja sammuttaa valot kun haluaa? Saako käydä itse jääkaapilla, katsoa tv:tä ja kuunnella musiikkia omassa huoneessa? voiko nukkua omassa rytmissään, vai onko elettävä henkilökunnan rytmissä? Miten järjestyvät paikalle aistiyli- ja aliherkän ihmisen sietämät tutut hajut, äänet, maut, liikkeet ja valaistusolosuhteet?
- miten kuntoutuu oudossa ympäristössä, tuntemattomien ammattilaisten ja toisten kuntoutujien kanssa ihminen, jolla on haasteita kommunikoinnissa? Miten opittu siirtyy arkeen, laitoksesta elämään?
Olen sanonut ja sanon niin monta kertaa kuin kysytään: vain minun kuolleen ruumiini yli.
Minä sanon itsemääräämisoikeus.
Minä sanon YKn sopimus.
Minä sanon kotiin annettava palveluasuminen, henkilökohtainen budjetointi ja apu.
Tämä on ihminen, josta me puhumme.
Elävä ihminen.
Jos sinä, ammattilainen, et osaa, niin etsin jonkun toisen. Ja kun soitat seuraavan kerran: sinulla on lupa olla toivoton, hetken neuvoton ja huono. Minä olen äiti. Äideillä ei ole varaa olla toivottomia. Toivo on kaikki mitä minulla on. Uupumisen, itkun, huolen ja riittämättömyyden lisäksi minulla on kuolematon, sitkeä ja järjenvastainen, vaistonvarainen Toivo.
Sitä sinä et saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti